tiistai 3. tammikuuta 2012

London vuodenvaihteen reissu

Moi! Oon nyt saapunut sitten takaisin tänne erittäin pieneltä tuntuvaan Bristoliin, jossa vallitsee tällä hetkellä aivan kamala vesisadetuulimyrskymyräkkä! Kävelin aamulla kouluun lopputuloksena erittäin märät vaatteet ylläni, sateenvarjo rikkinäisenä ja myöhässä tunneilta. Noh, onneksi mahdun kuivattelemaan nuiden koulun käsienkuivauslaitteiden alle!

Eilen illalla saavuin siis sieltä Lontoon viikon kestävältä reissultani. Voin rehellisesti myöntää tässä, että oli kyllä vaikea paluu takaisin arkeen. Reissu oli kerta kaikkiaan ihana! Voisin lähteä tästä samantien takaisin. Tuntuu lähinnä siltä, että kaikki ois ollu vaan ihanaa unta (ja viime yönä ei näkynyt mitään unia, kun piti yksin nukkua!).

Veran vanhemmat ihailemassa royal puistoa





Paikallinen irkkupubi
Boxing day eli kahdeskymmeneskuudes jätettiin Veran kanssa Bristol taakse ja päivä menikin aika pitkälle matkustaessa. Ensin Lontooseen, ja sieltä sitten vielä autolla hakemaan Veran vanhempia Heathrowlta (piti tarkistaa sanan oikeinkirjoitus). Jännitin neidin kanssa sveitsiläisten tuloa ja itkin sitten myötätunnosta mukana siinä heidän saapuessaan. 
 Mentiin Hearthrowlta sitten suoraan hotellille, ja muutaman tunnin rupattelun jälkeen nukkumaan. Seuraavana aamuna herättiin sitten "virkeinä" Veran äidin aikataulun mukaan kahdeksan aikaan kävelyreissulle Greenwichille. Puolenpäivän maissa lähdettiin sitten jo ennestään minullekin tuttujen sukulaisten luokse, jonne kokoonnuttiin syömään ihanaa ruokaa ja vaihtamaan kuulumisia. Itse olin aivan järjettömän onnellinen saadessani leikkiä pienten lasten kanssa. Vanhin oli Eidan 2v. Seuraavana tuli Isobel 7kk ja kolmantena seurasi Finn 5viikkoa! Olin ihan taivaassa. Sanoinkin, että mulle oli kuin terapiaa päästä vähän hoitamaan pikkulapsia. Vietin sellaiset 2-3 tuntia lapsista nuorimman kanssa, kun hän nukkui mulla sylissä. Hihihhhhihihihihi. Tuoksuttelin vauvatuoksuja.



Keskiviikkona sitten otin matkatavarat matkaan, ja lähdettiin kiertelemään vähän Lontoon katuja sekä kurkkaamaan The Courtauld galleriaan (valitettavasti jostain syystä multa löytyy vaan The National Galleryn kuva). Gallera oli ihan mielenkiintoinen ja sen ulkopuolella oli pihalla ihana luistelupaikka valoineen ja hupsuine britteineen (tai turisteineen lähinnä) koittamassa pysyä pystyssä nuilla ihmeellisillä luistimiksi kutsutuilla kengillä.




Illalla sitten sanoin heipat Veran vanhemmille ja jäin jännittyneenä odottelemaan Piccadilly Circukseen uutta matkaseuraa! Odotellessa seurailin muun muassa katutanssiesityksiä sekä ohilkulkevia aasialaisturisteja.







Käytiin sitten rakkaan kanssa kiertelemässä seuraavien päivien aikana vähän nähtävyyksiä, Starbucks -kahviloita ja muutamia SALE -kauppoja. Camden Townista pidän yhä, ja etenkin nyt maistettuani siellä hirmu hyvää kiinalaista ruokaa! Käytiin yhtenä päivänä ihan varta vasten vaan Camdenissa syömässä, kun oli edelliskerralla niin herkkua. Tosin pakko myöntää: niinhän siinä kävi, että päätettiin kuitenkin kokeilla viereistä ruokakojua vaihteeksi ja petyttiin sitten, kun ei ollutkaan niin hyvää kuin edellinen. Höhö.
 Uutena vuotena päätettiin ensin, ettei lähdettäisi Lontoon keskustaan katselemaan ilotulituksia suuren väenpaljouden vuoksi. Muutettiin sitten kuitenkin mielemme ja napattiin metro kohti ihmismassaa. Lontoon keskustaan pääsi helposti, ja mentiin Starbucksiin siinä puoltayötä odotellessa kahville. Päätettiin kahvit juotuamme kuitenkin, että liian paljon lähtenyt muitakin ihmisiä liikenteeseen. Niimpä ajateltiin lähteä jo pois takaisin hotellille. Luultiin ainakin niin, heh. Se oli pikkusen vaikeampaa kuin tullessa. Ihmisiä tuli metro/juna-asemilta hirmusena virtana, ja mistään ei meinannut päästä poispäin lähteviin kulkuneuvoihin. Uituamme vastarintaan ja käännyttyämme pettyneinä aina takaisin ja kohti seuraavaa asemaa löysimme kuitenkin lopulta tiemme takaisin hotellille vievään metroon. JEi! Vuodenvaihde meni ihanasti hotellihuoneen ikkunasta ilotulituksia katsellen, syöden, TV:tä katsellen ja oman kullan viekussa kupsotellen! Paljon kivempi oli se vaihtoehto siihen ihmisvyöryyn verrattuna! :)

Hui kun tätä tekstiä on. 

Sain myös paljon kivoja tuliaisia Suomesta. On muuten nyt hapankorppuja ja pätkispusseja keväälle!
Hyvin sopii nää kaikki herkut tähän mun uuden vuoden lupaukseen, että elän terveellisemmin. Mutta onneksi terveelliseen elämään kuuluu herkuttelu hyvällä omalla tunnolla! :)

Mulla oli mahtava reissu. Lähteminen ja heipat oli sitten asia erikseen. Eli aivan kamalaa. Mutta oli se sen arvoista. Nyt sitten istun tässä jonkun hyväntuoksuisen huppariin pukeutuneena odotellen jo toivottavasti pian tapahtuvaa jälleennäkemistä.





Emmi kiittää kuittaa kumartaa ja nukahtaa!


8 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Hih oon kielipitkällä odotellu uutta postausta!

Tuntu varmaan tosi ihanalta nähdä omaa poikaystävää näin pitkän tauon jälkeen :)

Tykkään sun blogista, kun päivittelet niin usein ja täältä saa kaikkee hyödyllistä tietoo, jos itekki pääsen vaihtoon :)

mancy kirjoitti...

Miun sydän suli tänään kun näin herran koulussa päällään huppari jossa oli brittien lippu. :-)

Riika kirjoitti...

ihanan onnellista tekstiä ja tosi nättejä kuvia! jeejee <3

ellu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
ellu kirjoitti...

<3

emmi kirjoitti...

Jei, kiva kuulla, että oot jaksanut odotella postausta Vilma! :) Ja mukava kuulla, että tykkäät lukea ja on jotain apuakin! Hih, mukava aina saada kommenttejasi.

Hei oon nähnyt sen hupparin! ;) Mulle jäi vanha niin piti varmaan ostaa uusi täältä tilalle :)

Kiitos Riika! :)

<3

-Voi miten kiva, kun jaksatte lukea!

blanca kirjoitti...

Hei! Sullapas on kiva blogi, löysin sen äskettäin ja olen sitä nyt lueskellut :) On tosi upeeta lukee tällasta tekstiä ja kattella noita kuvia, ku oon hirvee Englanti-fani! :] En oo ainakaan kade sulle tai mitään :D:D Mahtavaa loppureissua!

emmi kirjoitti...

Moi! Mukava kuulla, että olet löytänyt tänne :) Kiva kuulla aina, jos blogistani on iloa! Hih, toivottavasti tykkäät lueskella jatkossakin. Kiitos! :)